Kansainvälinen opintomatka oppimisen paikkana

Helsingin Rudolf Steiner –koulun 9A-luokka teki kymmenpäiväisen opintomatkan Kieliin Comenius -projektin puitteissa 24.9.-3.10.2014. Opettajista mukana olivat Tiina Ramula (saksa), Aliina Mäkitalo (musiikki), Pasi Salmela (biologia) ja Marika Tervahartiala (kuvataide). Comenius –projektin rahoitus oli haettu jo 2013 ja nyt tekemäämme Saksan matkaa edelsi yhteistyökoulun Waldorfschule Kielin vastaava vierailu Suomeen viime keväänä. Poikkitieteellisen projektin teemana oli Itämeri ja konkreettisina tuloksina nähtiinkin mm. ympäristötaidetta, musiikkiesityksiä ja meribiologisten tutkimusten tuloksia.

 

Otamme koko matkan ajan näytteitä: satamassa kaikki eliöt ovat kuolleita, sillä happea ei ole. Avomerellä taas nitriittipitoisuus on nollassa, joka on hyvä asia. Opimme, että kesällä kaikki kuolee, sillä happi meren pohjassa ei vaihdu. Elämää tulee taas, kun syysmyrskyt pistävät veden sekaisin.

 

Kansainvälisessä kouluprojektissa edellä mainitun kaltaisten oppisisältöjen ohella tärkeäksi nousee informaali oppiminen, jota käsittelen tässä tekstissä oppilaiden päiväkirjasitaattien tukemana. Informaalia eli arkioppimista on se, mitä opimme matkustaessamme ryhmänä, jossa on vähintään parikymmentä erilaista ihmistä matkassa. Se, millaista on sukeltaa vieraaseen kulttuuriin ja siten myös toisenlaiseen koulukulttuuriin. Tai sukeltaa Itämereen satavuotiaan purjelaivan reelingiltä. Mitä oppii, kun elää vieraana paikallisessa perheessä, puhuu saksaa sekä englantia ja yrittää rakentaa toimivaa ryhmää uusien ihmisten kanssa? Entä silloin, kun opelta palaa pinna tai bussilippua ei ole, eikä lounastakaan näy mailla halmeilla? Mitä opimme kiipeilypuistossa puiden latvuksissa? Millaista on saada uusia ystäviä ja elämyksiä? Tai päätyä saksalaisen hammaslääkärin hoteisiin? Miten jatkuu arki ja koulunkäynti, kun palaa takaisin kotimaahan?

 

Oppimista edeltävät odotukset matkasta. Monenlaisia odotuksia olikin ilmassa, kun lähtöpäivä koitti:

 

Odotan Nutellaa, rahaa ja muuta ruokaa. Odotan myös, että saksalaiset opettajat ymmärtävät sen ettemme muista heidän tapojaan.

 

Odotan reissulta paljon hauskuutta ja että matka menee hyvin. Toivon isäntäperheeltä, että he ymmärtävät minun englantini kanssa ja että kaikki ohjelma olisi ihan mahtavan kivaa.

 

Ehkä eniten jännittää isäntäperhe. Tunnen tytön, jolle menen, mutta en hänen perhettään. Minkälaisia host-vanhempani ovat? Entä host-sisarukset? Toivottavasti tulemme toimeen.

 
 

Oppilaat majoittuivat matkan ajan paikallisissa isäntäperheissä, mikä edellytti joustamista kaikilta osapuolilta. Saksalaiset isäntäperheet ottivat korvauksetta suomalaisen oppilaan vastuulleen ja vieraakseen, tarjosivat kodin, ruoat, kuljetuksia, seuraa ja aktiviteetteja. Suomalaiset perheet olivat vastaavasti  majoittaneet luokseen saksalaisen nuoren viime keväänä. Saksalaisperheissä meidän yhdeksäsluokkalaisemme pärjäsivät kaikissa arkisissa asioissa jollakin vieraalla kielellä, sopeutuivat perheen käytäntöihin ja monenlaiseen oman henkilökohtaisen tilan kaventumiseen. Kohteliaita tapoja ja diplomaattista käytöstä on treenattu yhteisistä säännöistä, omasta ajasta kaupungilla ja kotiintuloajoista neuvoteltaessa. Oppilaista tuntui tärkeältä, että keväällä oli vietetty paljon yhteistä aikaa, kun saksalaiset opiskelijat olivat suomalaisten vieraana:

 

On hyvä, että tunnemme luokan jo. Olisi stressaavaa mennä yöksi henkilölle, jota et ole koskaan tavannut. Silti juuri nyt matkassa kaikkein jännittävintä on tavata Benten perhe.

 
 

Kielissä opettajat majoittuivat huoneistossa, jossa puolestaan treenasimme kollegojen kanssa olemista 24/7. Harvalla aikuisella on niin hyvät työkaverit, että heidän kanssaan voi olla kymmenen päivää tiiviisti yhdessä vuorokauden ympäri. Me kuitenkin koimme, että kerrankin oli aikaa keskustella opetustilanteista ja purkaa päivien tapahtumia yhdessä, vaikka päiville kertyikin mittaa. Samalla tavalla kuin oppilaat saivat uusia ystäviä, niin myös me opettajat jaoimme kokemuksia ja vapaa-aikaamme myös paikallisten kollegojen kanssa. 

 

Koulupäivät olivat vaihtelevia ja siirtymiä paikasta toiseen oli paljon. Oli opittava luottamaan siihen, että aina joku tiesi oikean bussin, paikan tai matkan varrella muuttuneen suunnitelman. Oppilaat tukeutuivat sujuvasti paikallisiin oppilastovereihinsa ja saksalaisten väljemmässä koulukulttuurissa myöhästyminen ei ollut yhtä merkittävä juttu kuin kotosuomessa. Ison ryhmän liikkuminen paikasta toiseen vie aikaa ja vaatii joustavaa järjestelyä. Me opettajat huomasimme monia pieniä eroja tavoissa ohjata ryhmiä. Paikallisilla oppitunneilla tietoa jaettiin usein opettajalta oppilaalle kahdenvälisesti ja koko ryhmää koskevia yhteisiä ohjeistuksia oli mielestämme vähemmän. Jotkut tilanteet etenivät vauhdikkaasti ja kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan:

 

Menin maahan makaamaan, maalaaminen oli aivan kamalaa. Minun naamaani maalattiin, vaikka ei olisi saanut, ja kun sanoin vihaisena että “älkää maalatko naamaani” niin kaikki vain nauroivat. Maalaamisen jälkeen oloni oli aivan kamala: liian kuuma, haisin maalille ja kaikkialla oli maalia.

 

Päivä oli ihan mukava, vaikka pyörimme ärtyisinä koko aamun hiekassa ja maalissa…ihmisillä oli pinna tiukalla ja väsytti. Julius muuttui hitusen vihreäksi.

 
 

Reissussa vaadittiin välillä pitkää pinnaa sekä omien tunteiden hallintaa. Tiukoista tilanteista selviytymiseen improvisoitiin selviytymiskeinoja ja saatiin tukea kaverilta tai kollegalta.

Huomasimme, että kymmenen päivää on pitkä aika: vieraasta kieliympäristöstä johtuva jatkuva pinnistely, yökukkumiset ja kouluohjelma väsyttivät.

 

 Kun saavuttiin Hampuriin, oli todella väsynyt olo ja pari saksalaista oli vastassa. Heti kun pääsin bussiin, levitin huivin peitoksi ja aloin nukkua. Julius ja Tuomas nukkuivat takapenkillä jännissä asennoissa toistensa päällä :D Sitten kun päästiin perille itse Kielin kaupunkiin, mulla oli paha olo ja väsytti…mä olin itseasiassa ihan pihalla.

 

Nälkäisenä itse kukin muuttui kiukkuiseksi. Opimme äkkiä, että lounas ei tule suomalaiseen tapaan klo:11-12, vaan ehkä vasta joskus iltapäivän puolella. Saksalaiset opiskelijat kantoivatkin usein mukanaan monenlaista pikkuevästä ja otimme tavan itsekin käyttöön.

 

Täällä syödään todella paljon makeisia.

 ---

 

Jos olisin tienny, että menemme sinne niin pitkäksi aikaa, olisin ottanut enemmän ruokaa mukaan.

 ---

 

Normaaliaamu. Teemme itsellemme eväät, täällä on ilmeisesti tapana tehdä, sillä kouluruoka maksaa erikseen.

 ---

 

Ps. Söimme myös kebabbia

 

Ruoasta oli kaikenkaikkiaan paljon puhetta: päiväkirjoissakin kerrotaan kulinaristisista retkistä erilaisiin suosikkikohteisiin döneristä mäkkäriin, karkkitehtaista kiinalaiseen. Eväiden jakaminen ja yhdessä syöminen oli tällä matkalla merkityksellistä. Herkut kruunaavat ihanat hetket:

 

OMG! Benten koti on ihana! Niin kauniisti sisustettu. Saamme kaikki nukkua omassa huoneessa. Minua odottaa tyynyllä pussukka täynnä Ritter Sport suklaata.

 

 Huumori kukki ja monen oppilaan mahtava positiivinen asenne kantoi eteenpäin. Opittiin olemaan stressaamatta turhista ja ottamaan rennosti tilanteen niin salliessa. Olimmehan projektivieraina ja saimme jättäytyä isäntien järjestämän ohjelman varaan.

 

Taas rannalla, mutta nyt oli mukavampaa J tehtiin hiekkalinnoja ja kuoppia isolla porukalla, laulettiin hyviä biisejä ja mulla oli housuissa hiekkaa…

---

 

Kun olimme päässy satamaan niin nousimme isoon purjelaivaan. Matka kesti 7 tuntia, jonka aikana me tutkimme Itämerta ja chillailtiin.

---

 

Kun olimme päässeet bussilla jollekin kuvaamataitokoululle niin menimme luokkaan, jonne meijät ohjattiin. Luokassa meille kerrottiin miten paitoja painetaan, jonka jälkeen meijät pistettiin painamaan itsellemme oma paita.

---

 

Nyt istun hyvillä mielin sängylläni ja kirjoitan. Klo on 09.45. Huomaan, että kaikki jännitys on haitunut. On ihanaa olla täällä!

 

 
 

Kielikysymys nousi aina silloin tällöin esiin. Jokainen huomasi, miten helpottavaa on nopeasti kommunikoida omalla äidinkielellään. Saman asian kääntöpuoli oli se, että kun kääntäminen tai englanniksi puhuminen jäi, jäi moni oleellinen käytännöllinenkin tieto välittymättä.

 

Onnistumisen kokemuksia syntyi pienissä ja isoissa asioissa, yksin ja ryhmissä erilaisilla kokoonpanoilla.

 

Lähdimme koululle, jossa aloitimme musiikilla. Koitimme ja onnistuimme tekemään sateen ja ukkosen äänen. Tämän jälkeen lähdimme kiipeilykeskukseen. Ehdin suorittaa 3 rataa aina vaikeampaan siirtyen.

---

 

Halauksia ja onnellisia ilmeitä! Meille esitellään koulua (onpahan muuten paljon isompi kuin Helsingissä!)

Opettajana koen, että luokan keskinäinen henki vahvistui valtavasti. Suomalainen tiimihenki kannatteli meitä, kun kulttuurierot näyttäytyivät selvimmin. Oppilaat tekivät usein tarkkoja havaintoja opettajista, ryhmien sosiaalisista suhteista, toistensa mielialoista ja tunnelmista.

 

Huomaan tai olen huomannut suuren eron luokkiemme välillä: Saksan luokka on hyvin kahtia jakautunut. Se näkyy kaikessa, ryhmien valinnassa, hengausporukoissa…jne… Meidän luokkamme taas on harvinaisen yhtenäinen. Lov yuu aall in 9a <3

 

Matka lähensi luokkaamme. Tajusin kuinka hyvin asiat luokallamme ovat. Jokainen tulee toimeen toistensa kanssa.

 

---

Opettajilla oli varmasti kovat paineet tästä Saksan matkasta, mutta hyvinhän se meni! Opettajat kyllä näyttivät kieltämättä helpottuneilta, että tämä on nyt ohi. Oppilaat taas, meitä harmittaa.

 

Itselleni opettajana mieleenpainuvimpia olivat ne hetket, jolloin oppilaat tekivät huomioita erilaisista pedagogisista ratkaisuista ja omasta oppimisestaan. Hetket, jolloin oppilaat ottivat vastuuta toisistaan ja tilanteen kehittymisestä rakentavaan suuntaan kaikkien osallistujien hyväksi.

 

Paitojen painanta oli ihan hauskaa. Opettajamme neuvoi minulle ja Mimosalle kuinka painaa. Jäimme auttamaan häntä, ja pikkuhiljaa hän sniikkasi pois paikalta ja jätti meidät neuvomaan ja auttamaan 30 hengelle kuinka tehdä.

 

---

Ensimmäinen tunti oli musiikkia, hiukan erilainen musatunti kuin Suomessa. Suomessahan me enemmän lauletaan ja soitetaan instrumentteja, kun taas täällä me napsuteltiin sormia, haettiin sointuja.

 

--- osallistuin Teamtraining osuuteen. Se oli kivaa ja siinä huomasin, että kuuntelemalla jokaista tiimityö onnistuu, sillä olimme loistavia!

 

 

Lopussa kiitos seisoo, Finnairin kone laskeutuu kentälle ja palataan kaivatun kotiväen pariin. Tuliaisina on Nutellaa, yksi flunssa ja pari puhkeavaa viisaudenhammasta, monen monta muistikortillista kuvia, uusia ystävyyksiä ja paljon sellaisia elämyksiä, jotka eivät näy matkapäiväkirjojen sivuilla.

 

Kuumemittari näytti 39.9c, mutta matka oli kokonaisuudessaan mahtava.

---

 

Aika Saksassa on ollut enemmän kuin upeaa. En tajua miten voin lähteä pois. Onneksi on varmaa, että palaan.

---

 

En edes ole vielä tajunnut, etten nää näitä ihmisiä pitkään aikaan, ehkä jopa ikinä. En halua ajatella, sillä muuten alan itkemään. Onneksi nykyaikana on kuitenkin esimerkiksi WhatsApp, Facebook ja muut sosiaaliset mediat, joissa on helppo pitää yhteyttä. Ja tulen varmasti vielä joskus takaisin Kieliin.

---

 

 

 

Olen niin kiitollinen heille, jotka valitsivat juuri meidän luokan mukaan Comeniusprojektiin. Olen oppinut paljon uutta, saanut harjoitusta kielissä (englanti, saksa), saanut nähdä Saksan upeita maisemia, saanut kokea asioita joita kuka tahansa ei saa ja ennen kaikkea saanut uusia ystäviä! Tämä on ollut ainutkertainen tilaisuus ja uskomaton kokemus joka ei unohdu varmasti.

 

 

Comenius-projektin opettajatiimin edustajana kirjoittanut

Marika Tervahartiala

 

Oppilaiden matkapäiväkirjoista poimitut suorat sitaatit ovat heidän omasta toiveestaan nimettöminä. Kiitän kaikkia artikkelin toimittamiseen osallistuneita!