Ajatelmia koulusta ja elämästä

Vieraskynä: Steinerisoäiti Raija Sepponen

Kävin itse aikanani hyvän mutta todella ankaran koulun. Säännöt olivat tiukat ja opettajien auktoriteetti ehdoton. Jotkut opettajista käyttivät asemaansa väärin, mutta parhaimmillaan he olivat todellisia persoonia. Tätä oman persoonan likoon laittamista - kasvatustyön tekemistä oman persoonan kautta - toivon hartaasti myös nykyopettajilta. Näin siksi, että lapset saisivat elämäänsä mahdollisimman monia erilaisia näkökulmia ja kasvattamisen malleja.

Muistan ikuisesti oman kouluni joka-aamuiset rukoushetket. Niiden aikana seistiin hiirenhiljaa viivasuorissa jonoissa. Vaikka opettajina oli useampi ihan oikea pappi, heidän pitämiensä puheenvuorojen sisällöt eivät jääneet mieleeni. Mieliinpainuvimmat aamurukoukset piti opettaja, jonka varsinainen ammatti oli metsänhoitaja. Olen vanhemmiten ymmärtänyt, miksi. Hän suodatti sanoman metsänhoitajan koulutuksensa, työnsä ja persoonansa kautta.

Omat lapseni kävivät ensimäiset luokkansa Riyadhissa, Saudi-Arabiassa. Kansainvälisessä koulussa oli oppilaita yli 40 maasta. Tästä koulusta muistan piirteen, joka toteutuu mielestäni hienosti myös steinerkoulussa. Se piirre on suvaitsevaisuus eri kulttuureita, rotuja ja uskontoja kohtaan: jokainen saa olla omanlaisensa ja -näköisensä.
Mieleen nousee yksi konkreettinen esimerkki. Katselimme Jussi-poikani kanssa Riyadhissa hänen ensimmäistä luokkakuvaansa. Vanhan kansan ihmisenä kysyin, kuka tuo neekeripoika on - minun sukupolvelleni termi oli neutraali eikä sisältänyt loukkaavia tai halventavia merkityksiä. Poikani ei ymmärtänyt kysymystä, joten esitin sen uudelleen ja osoitin sormella kuvan poikaa. Jussi katsoi minua loukkaantuneena ja nuhteli minua sanoen: "Sehän on Tom!" Hän ei ollut tullut edes ajatelleeksi, että ihmiset ovat eri rotuisia tai värisiä.

J.V. Snellman totesi, että ihmisen tulee löytää elämälleen pitkin matkaa toistuva teema. Uskon, että steinerkoulussa tämä tavoite on mahdollista saavuttaa. Näin siksi, että lapsia ei kahlita, lokeroida, laiteta paremmuusjärjestykseen tai pakoteta tekemään valintoja liian varhain. Sen sijaan heille tarjotaan mahdollisuus katsella ympärilleen ja kuulostella omia mielitekojaan rauhassa. Lapsia ja heidän yksilöllisiä ominaisuuksiaan kunnioitetaan; älyä, tunnetta ja tahtoa kehitetään tasapuolisesti, ja käsillä tekemisellä tuetaan hauraampienkin lasten kehitystä.
Olemmekohan muuten unohtaneet, että ymmärtämistä tarkoittava "käsittää"-sana on saanut merkityksensä konkreettisesta käsin kiinni ottamisesta. Termin merkitys on muuttunut abstraktiksi älyllä kiinni ottamiseksi vasta myöhemmin. Molemmat merkitykset ovat kuitenkin edelleen vahvasti läsnä: käsillä tekeminen on, vielä nykyaikanakin, ensiarvoisen tärkeää aivojen kehittymisen kannalta.

Kova ja kilpailuhenkinen maailma eristää ihmisiä itsekkyyteen. Se pudottaa helposti kyydistä ne, joilla ei ole elämässään hyvää esimerkkiä tai seuraa, ja jotka eivät tahdo jaksaa eteenpäin omin voimin. Ekologisen jalanjäljen rinnalle voisikin tuoda termin sosiologinen jalanjälki. Minun mielessäni se sisältää luontevan sosiaalisuuden, toisten huomioon ottamisen ja yhdessä toimimisen. Se on tietyllä tavalla ekologisen jalanjäljen serkku: kun olemme hyviä toisillemme, jaksamme tehdä hyvää myös ympäristöllemme.
Olen huomannut, että steinerkoulussa on esillä paljon välittämistä ja hyvää. Kasvatus ja ohjaus tuntuu olevan hyvin hallinnassa. Kodin ja koulun yhteistyö - jollaisesta ei minun lapsuudessani ollut puhettakaan! - on ihailtavan tiivistä ja myös valtavan merkityksellistä lapsen ja hänen perheensä sekä koulun ja yksittäisten opettajien kannalta.

Olen osallistunut lukuisiin steinerkoulun tilaisuuksiin ja nauttinut koulun monista juhlista. Vuodesta toiseen toistuvat juhlat tuovat turvallisuutta nopeasti muuttuvaan maailmaan. Jokainen joulu- ja kevätjuhla on ollut suorastaan epätodellinen elämys, niin hienosti niissä toteutuu ajatus "hyvästä, kauniista, todesta ja pyhästä". Ajatus alkaa ympäristöstä: väreistä, materiaaleista ja syksyn juhlien kynttilöistä. Siihen liittyy myös luonteva suhtautuminen henkisyyteen tai hengellisyyteen. Tämä tarkoittaa, että hengellisyys ei ole julistuksellista vaan kirkkoon kuulumattomankin hyväksyttävissä ja vastaanotettavissa.
Pyhän kokemus on ihmiselle eheyttävä ja kauneus yhtä tärkeää kuin ruoka. Steinerkoulun juhlat ovatkin minulle jalokiviä, ainutlaatuisia aarrekokemuksia. Ne  ovat yhteisiä hetkiä, joiden hyvää tekevän kokemuksen saan itselleni - ja jonka tiedän myös muiden saavan.

Raija Sepponen kävi Haapamäen yhteislyseon 1960-luvulla. Hänen lapsensa aloittivat koulun Riyadhissa Saudi-Arabiassa ja jatkoivat Suomeen paluun jälkeen Helsingin Normaalilyseossa (Norssi). Helsingin Rudolf Steiner -kouluun ja sen elämään aktiivinen isoäiti on tutustunut kahden lapsenlapsensa kautta