Kieroon kasvaneen tilitys

Vieraskynä: teatteriohjaaja Lauri Maijala

Meille sanotaan: tarvitaan erikoissosaajia.

Erikoisosaajia, jotka tietävät kaiken tiedettävissä olevan, mieluiten sellaisesta alasta, josta oma puolisokaan ei osaa kysyä oikein mitään olennaista. Hän voi vain kunnioittaen päivitellä erikoisosaajan erikoisosaamista. Silloin erikoisosaaja tuntee itsensä tärkeäksi, elämä tuntuu mielekkäältä ja keittiön uusi moccamaster sittenkin järkisijoitukselta.

Nykyaikaisen ihanneihmisen tarkoitus on muistuttaa enemmän maksaansa kuin sitä klassista muotokuvamaalauksen ihannetta, jota erikoisosaajakin on ehkä joskus kuviksen tunnilla pakotettu piirtämään. Maksan ensiluokkainen toiminta on välttämättömyys, jotta (yli-)inhimillinen kokonaisuus voisi ylittää edellisen kvartaalin huipputuloksen. Biologis-fysiologisesta kokonaisuudesta maksa ei tiedä eikä edes välitä – hänen tehtävänsä on polttaa viski. Siinä on maksan maailmankaikkeus. Erikoisosaaja-maksa haastaa graafisen laskimensa ja tuoksuu tax free -tuliaisilta.

Erikoisosaaja voi olla haavainen. Hänellä on traumoja, joihin hän herää yöllä. Hän muistaa ne hirmuiset hetket, kun Hitler-viiksiset opettajat pakottivat hänet kaikkeen sellaiseen, joka ei ole kivaa. Ja monet asiat eivät ole kivoja. ”Miksimunpitääopiskellatätäpaskaavaikkamäenteetällätiedollayhtäänmitään!” hän huutaa flashbackeissaan ja rauhoittuu vain ottamalla yöpöydältä töistä tuomansa kirjan; sen, jota vaimo raukka piti aluksi väärinpäin.

”Humanism is overrated”, erikoisosaaja julistaa pienessä sievässä katsoessaan taideteosta, jonka osaisi itsekin tehdä.

*******

Edellä kuvailtu törkeästi karrikoidun fiktiivisen henkilön maailmankuva on se, jota minä pakenen ja sellaisen nähdessäni kavahdan, vaikka kuinka yritän olla tuomitsematta, ettei minua tuomittaisi.

Steinerkoulu on kumma paikka. Yleissivistyksen ja humanismin linnake, jonka tarkkoja koordinaatteja en voi paljastaa, koska nämä linnakkeet joutuvat monesti paljastuttuaan kohtalokkaan tehokkuuslaskelmakoneiston alle.

Steinerkoulussa minä olen saanut olla tulematta sellaiseksi, jota maamme äidit ja isät olisivat minusta kenties halunneet. On meistä steinerlapsista toki sellaisiakin tullut, mutta minä olen valinnut (niin paljon vapaata valintaa elämässä on) toisin.

Olen saanut kasvaa niin kieroon kuin olen itse halunnut: minusta on kovaa vauhtia tulossa ihan oikea teatteriohjaaja. Ammattini varjolla tulen elämään apurahoilla, veikkausvaroilla, kirjoittamaan näytelmiä punaviiniviiksissäni kapitalistisen järjestelmän kestämättömyydestä ja ärsyttämään aina jotakuta, joka tekee oikeita töitä. Se, mitä minä tulen tekemään ammattikseni, ei ikinä nosta Suomea suosta, vaikka kuinka tehostaisi.

Se että me steinerkoululaiset olemme joutuneet opiskelemaan kaikkea sellaista, joka tuntui joskus puulta (kyllä, välistä myös eurytmia) on kuin huomaamatta opettanut minulle, miten tärkeää yleissivistys on. Tänä aikana, jona erityisosaaminen menee yleissivistyksen edelle, me tarvitsemme steinerkoulua enemmän kuin koskaan. Tänä aikana, jona pystymme matemaattisesti todistamaan mustan valkoiseksi, me tarvitsemme inhimillisyyttä ja työkaluja kohdataksemme toisen ihmisen. Meidän on opittava ymmärtämään, ei ainoastaan omaa ensisijaista kiinnostuksen kohdettamme, vaan kaikkia aloja, kaikkia kulttuureita ja kädentaitoja, joiden arvo mitataan kulttuurihistoriassa eikä BKT:ssä.

*******

Minulle steinerkoulu ja omat opettajani (kiitos ja anteeksi) ovat antaneet luvan olla erilainen. Uida vastavirtaan ja puhdasoppisen brechtiläisesti kysyä ”miksi tämä on näin?” niin kauan, että vastaus on tyydyttävä.

Kyseenalaistaminen aiheuttaa väistämättä draamallisen jännitteen. Näen tämän klassisen dialektiikan yksinomaan positiivisena asiana. Jos tuntee jännitteen oman mielipiteensä ja vallitsevien olosuhteiden välillä, se tarkoittaa, että minä tunnen mielipiteeni merkitykselliseksi, mikä puolestaan tarkoittaa, että tunnen itseni merkitykselliseksi. Ja tämän päivän voittajia ovat totta vie ne, jotka tuntevat voivansa teoillaan vaikuttaa ympäröivään todellisuuteen.

*******

Teatteriohjaaja Lauri Maijala on kohahduttanut kansaa muun muassa Teatteri Rujon Mannerheim-näytelmällä sekä Helsingin Juhlaviikot Savoy-teatterissa avanneella Mahagonny-oopperalla. Helsingin Rudolf Steiner -koulusta vuonna 2006 kirjoittanut taiteilijaperheen vesa on kunnostautunut myös kirjoittamalla (äidinkielen opettajansa mukaan) historian eniten kirjoitusvirheitä sisältäneen laudaturin aineen.