Ajatuksia peruskoulun uudesta tuntijaosta

Opetusministeriön asettama työryhmä luovutti kesäkuussa 2010 mietintönsä opetusministeri Henna Virkkuselle perusopetuksen valtakunnallisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistamisesta. Työryhmä haastatteli yli 60 000 lasta ja nuorta ja järjesti useita asiantuntijakuulumisia ja seminaareja. Tavoitteena oli etsiä keinoja syventää perusopetuksen sivistystehtävää ja eheyttää opetusta sekä vahvistaa taito- ja taideaineita.

Työryhmän ehdottaman kuuden oppiainekokonaisuuden lisäksi valinnaisuutta halutaan lisätä vuosiluokilla 3–6 sekä 7–9. Opetustunnit lisääntyisivät perusopetusasteella neljällä.

Esityksestä käyty kansalaiskeskustelu on ollut vilkas. Kritiikin kohteeksi noussut valinnaisuus on todettu itse asiassa heikentävän taito- ja taideaineiden asemaa. Lisäksi työryhmän pyynnöstä lähetetyssä Helsingin Rudolf Steiner -koulun lausunnossa todetaan valinnaisuus  alakoulun oppilaalle epäsuotavaksi rasitteeksi ja itse valinnaisuus sangen näennäiseksi. Steinerkasvatuksen liiton puheenjohtaja Jarno Paalasmaa on kirjoittanut HS:n mielipidesivulla 19.10.2010 samansuuntaisen kannanoton.

Alla ote Helsingin Rudolf Steiner- koulun lausunnosta Opetus -ja kulttuuriministeriön työryhmälle:

Steinerpedagogiikan oppimiskäsityksen mukaan varhaisina kouluvuosina tulee lapselle taata ”kasvurauha”, tunnistaa ja kunnioittaa lapsen individualiteettia, jota oppimisen ilo ja innostus siivittävät. Oppimisen estetiikka ja etiikka kietoutuvat omakohtaisessa tekemisessä ja elämyksessä kokonaisuudeksi. Syvä osallisuus yhteisöön ja kunnioitus opettaja-auktoriteettia kohtaan varhaisina vuosina ovat terve lähtökohta nuoruuden irtiottoon ja kapinointiin. Tässä valossa valinnaisuus vetää lasta liian varhain päätöksentekoon johon hänellä ei ole kokonaisnäkemystä ja vastuunottoa. Toisaalta pääkaupunkiseudulla lapset kokevat useasti turvallisuuden puutetta perheissään ja ihmissuhteiden rikkonaisuus verottaa turvallisuudentunnetta. Lapset kaipaavat turvallista ja pysyviä aikuissuhteita, jotka mahdollistavat ”välittämisen ja viipyilemisen pedagogiikan”, kuten mietinnössä ilmaistiin (s.51).

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän esityksessä valinnaisuus alkaisi jo kolmannelta luokalta. Tätä on pidettävä liian varhaisena ja lapsen tulevaisuutta mahdollisesti liian määräävänä. Valinnoista tullaan tietoisiksi toisen luokan lopulla ajankohtana, jolloin kaveripiirin tekemiset ja ratkaisut ovat luonnostaan omia. On epäiltävä ettei aitoa valintaa aina synny ja ohjaudutaan valitsemaan ystävien tai mielipidejohtajan ratkaisujen mukaisesti. Valinnaisuuden ja tällöinkin huomattavan paljon pienemmässä mittakaavassa kuin työryhmä esittää, tulisi alkaa myöhemmin. Koulutuksen järjestäjällä tulee olla päätäntävaltaa valintoja järjestettäessä. Syy ei ole ainoastaan pedagoginen vaan varmasti monen pienen koulun kohdalla myös taloudellinen.